Rehdisti reissussa

Herättyämme ensimmäiseen aamuun hieman väsyneinä, emme voineet uskoa silmiämme kun kurkkasimme ulos verannan ovesta. Räntää vihmoi vaakatasossa ja asteita oli hädin tuskin seitsemää. Eihän me nyt tälläistä oltu tilattu. Tarkoitus oli lähteä tutustumaan lähiympäristöön jo samana päivänä, mutta se jäi kaukaiseksi haaveeksi. Sen verran kävimme kuitenkin nokkaamme ulkona näyttämässä, että pistäydyimme syömässä – ja lämmittelemässä – lähiravintolassa sekä ruokaostoksilla. Pirulainen kun oli ikävä pitkiä kalsareita ja kunnon talvitakkia.    Kerrospukeutumista kerrakseen. Ensimmäinen hostellimme Auberge Nola Hostel ei ollut ihan sieltä uusimmasta päästä, tai ainakin se oli rakennettu ajalla ennen lämpöeritysten käyttöä. Alakerran huoneemme, kahdesta lämpöpuhaltimesta huolimatta, oli sen verran viileä, että sielläkin piti kulkea ulkotamineissa. Enpä ole ennen nukkunut villasukissa, collegehousuissa, teepaidassa, hupparissa ja kahdella viltillä. Puisto lammikkoineen

Nostaessamme rinkkoja liukuhihnalta puoli kahdentoista aikaan yöllä, emme vieläkään tienneet varmuudella mitä tulisimme seuraavaksi tekemään. Lento Puerto Ricoon lähtisi 07.20. Ainoa varma asia oli, että tulisimme viettämään seuraavan yön lentokentän lattialla. Jos päätämme olla lähtemättä, tilanne tarkoittaisi sitä, että heitämme hukkaan myös Puerto Ricosta New Orleansiin ostamamme liput. Leiri pystyyn sopivaan nurkkaukseen ja google tulille. Onneksemme Miamin kentällä on ilmainen netti, joten pääsimme surffailemaan vaivatta. Vaikka kuinka koitimme etsiä tietoa saaren tilanteesta, emme saaneet kunnollista vastausta etsimäämme. Infotiskit avautuisivat kello 04.00, joten päätimme odottaa vielä siihen saakka ennen lopullista päätöstä. Jospa siellä osaisivat kertoa kannattaako reppumatkaajan suunnata kohteeseen. Pitkä yö olisi jälleen edessä... Hetken huili lentokentällä. Infotiski ei osannut kertoa yhtään sen enempää Puerto Ricon tilanteesta, joten

Pari ensimmäistä päivää meni palautuessa edellisten päivien urakasta emmekä juurikaan liikkuneet hostellista ruokakauppaa pidemmälle. Aguas Calientes muistutti myös itsestään, sillä viimeisenä iltana saadut öttösten puremat alkoi tehdä olosta vähemmän miellyttävän. Kuinkas ollakkaan, sain puremista allergisen reaktion, pistokohtien kerätessä nestettä nilkkoihin ja tehden kävelemisestä suoraan sanottua kivuliasta. Nilkat näytti kaikessa komeudessaan samalle kuin viimeksi nivelsiteiden sanoessa riks-raks-poks. Lääkelaukusta hydrokortisonivoiteet kintuille ja histecit naamaan nii johan kolisee. Parin päivän tepsuttelun jälkeen paine alkoi laskeutumaan ja olo jälleen kuin varsalla kevätlaitumella. Joko, joko, joko... Kevyttä jaloittelua Cuscon keskustassa. Odotetaas kuitenkin vielä hetki... Olisiko johtunut rasituksesta, myötätunnosta vai Cuscon vähäisestä hapen määrästä, mutta Nooran veto hiipui kans muutamaksi päiväksi heti meikäläisen koipien parannuttua. Edelleen

Mitä sinä haluaisit päästä näkemään ainakin kerran eläissäsi? Mitä sinun Bucket-list pitää sisällään? Meille Machu Picchun näkeminen ja kokeminen on ollut yksi näistä vihkoon kirjoitetuista ranskalaisista viivoista. Olimme päässet jo Perun maaperälle, joten emme voineet olla enää kaukana ensitapaamisesta. Hetki vielä harjoitellen ennen H-hetkeä.  Miltä kaikki näyttäisikään paikan päällä? Vuoristotaudin kanssa ei ole leikkimistä ja näinkin korkealla vähenevän hapen määrään on syytä totutella pikku hiljaa, varsinkin jos edessä odottaa yhtään vaativampaa kuntoilua. Siitäkin huolimatta, että totuttelimme jo osittain ohenevaan ilmaan San Pedrossa, halusimme ottaa ns. lämmittelykierrokset Ollantaytambossa ennen varsinaista urakkaa Machu Picchulle. Coca-teetä vuoristotaudin ehkäisemiseksi. Ollantaytambo – paikallisittain Ollanta – on entinen Inkavaltakunnan pääkaupunki, joten alueelta löytyy samankaltaisia raunioita ja esimerkkejä kivenhionta- ja rakennustekni