Talveen valmistautumista Uudessa-Seelannissa

Arki Hanmer Springsissa alkaa sujua jo omalla painollaan. Välillä päivät ja viikot alkavat vaan uhkaavasti muistuttaa toisiaan. Jopa niin rutiininomaisesti, että joutui hetken ihan miettimään mistä sitä tällä kertaa kirjoittaisi. Mitäs täällä on edes tapahtunut viime viikkojen aikana? Ehkä kaikki pyörii jo sen verran luontevasti arjen parissa, ettei itsekkään oikein tajua kuinka paljon sitä ympärillä loppujen lopuksi tapahtuukaan. Kelataampa kaitafilmiä hetki taaksepäin. Onhan niitä tapahtumia sittenkin ollut. Viimeiseen pariin kuukauteen on mahtunut mm. nilkan nyrjäyttäminen, hampaan lohkeaminen, vakuutusasioiden hoitoa, auton ostaminen, paperiasioiden hoitoa, rentouttavia parin päivän irtiottoja arjesta, ensilumien sataminen, ensimmäinen maanjäristys sekä liuta muita asoita.

Ei tarkene enää hihattomalla ei...

Ja heti seuraavaksi ennen kuin läheisemme alkavat huolestua, niin yöllä ollut "järistys" kesti noin sekunnin kaksi ja Noora ei edes herännyt koko tilanteeseen, joten täällä edelleen kaikki hyvin. Itse heräsin jotakuinkin tuona yönä ja hetki tuntui aivan samalle kuin joku yrittäisi herätellä hellästi kuorsauksesi takia. Luulin jopa aamutokkurassa nähneeni unta asiasta, mutta aamu-uutiset vahvistivat asian oikeasti tapahtuneeksi.

Lahjattomat reenaa.

Jostain syystä hammasongelmat tahtovat nostaa päätään aina ulkomaanreissujen aikana. Nelisen vuotta sitten onnistuin lohkaisemaan hampaani Thaimaassa aamupalaleipää syöden. Tällä kertaa hampaan kohtaloksi koitui kananugetti, joka vei pienen palan purukalustoa mennessään. Aikasemmista virheistä oppineena aattelin hoidattaa asian kerrankin samoin tein kuntoon. Hanmerista kun ei tahtonut löytyä tarpeeksi pätevyyttä operaatiolle, niin ainoana vaihtoehtona oli hakeutua Christchurchiin hoidattamaan purukalustoa. Ajomatkaa kertyi noin parin tunnin verran suuntaansa, joten kyseessä ei ollut mikään lounastauolla hoidettava asia. Onneksi saimme pomoltani auton lainaan kyseiselle päivälle, joten pystyimme samalla reissulla sopivasti täydentämään ruokavarastoa peräkontillisen verran. Kannattava reissu loppujen lopuksi.

Koti-ikävän hoitoa.

Yksityinen firma laskutti koko operaatiosta 245 Uuden-Seelannin dollaria eli noin 145 euroa röntgeneineen ja paikkauksineen. Varmaa aika samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta hoito oli ensiluokkaista. Monta operaatiota on hampaiden osalta matkan varrella tehty, mutta kertaakaan en ole poistunut niin tyytyväisenä kyseisestä laitoksesta. Palvelu ja ammattitaito täys kymppi! Matkavakuutuksen mukaan puremisesta johtuneet vammat korvataan tiettyyn euromäärään asti, joten laitoin ensitöikseni myös vakuutushakemuksen netin välityksellä. Hakemuksen käsittelyssä kesti yllättävän kauan, sillä sain korvaussumman vasta kahden kuukauden jälkeen tililleni. Laitoksen mukaan heillä oli ollut paljon ruuhkia korvauskäsittelyjen parissa. Mene ja tiedä. Kovat ovat ruuhkat olleet, kun eivät ennättäneet vastailla edes yksinkertaisiin, käsittelyn kulkua liittyviin kysymyksiin nettipalvelun kautta. No mutta, loppu hyvin kaikki hyvin. Korvaus tuli matkakuluineen, joten homma hoitui kiitettävästi.

Roadtripin alkumetreillä.

Taisin mainita jotain myös nilkan nyrjäyttämisestä. Tällä kertaa allekirjoittaneella ei ollut mitään tekemistä asian suhteen. Nooran oli määrä viettää viikon verran tien päällä kollegoidensa kanssa Eteläsaaren paikkoja kiertäen ja trekkaillen. Alku menikin mukavasti, mutta koiven kohtaloksi koitui Queenstownin läheltä lähtevä Tiki trail. Kuka olisi uskonut, että vuorelta alastulo olisi se kaikkein haastavin osuus. Lyhyestä virsi kaunis. Nilkka nyrjälleen alamäessä, koeta sinnitellä ja kieltäydy kantoavusta. Huomaa, että käveleminen on mahdotonta ja huikkaa samalle muskelimiehelle, joka alunpitäen tarjosi apua ja saavu maaliin hänen reppuselässään.

Loppu hötkyile hetkeksi.

Lekuritäti tutki jalan, laittoi tuen paikoilleen ja toivotti hyvät jatkot kainalosauvojen kera. Johan sitä olikin aika olla hetki paikoillaan. Kuuleman mukaan hyvä maku jäi kuitenkin viikon irtiotosta, sillä suurin osa suunnitelluista retkistä oli jo takanapäin äksidentin sattuessa. Tämän tapauksen osalta vakuutusasiat kestivät myös sen parisen kuukautta ilman minkäänlaisia väliaikatietoja.

Matkalla Mount Isobelin huipulle.

Ainoana huolenaiheena tällä hetkellä tuntuu olevan talven nopea lähestyminen. Mukavaa seurata uutisista kuinka Suomessa kevät tulee ja terassit availee oviaan samalla kun itse yritttää epätoivoisesti tehdä kerrospukeutumisen maailmanennätystä. Ei täällä nyt vielä miinukselle olla menty, mutta lähivuoret ovat saaneet jo lumihunnun ja iltaisin mennään lähelle nollaa. Pitkät kalsarit löytyvät seuraavalta kauppalapulta, kun suuntaamme ensi kerran isolle kirkolle. Se on varma!

Syksyn merkkejä ilmassa.

Eikä siinä olisi mitään, jos kylmä olisi pelkästään ulkona. Rakennuksessa, jossa asumme, ei ole minkäänlaista sähköistä tai muunkaanlaista lämmitysjärjestelmää, lämpäeristyksistä puhumattakaan. Ainoana lämmönlähteenä toimii olohuoneen pieni takka, joka onkin ollut melko ahkerassa käytössä viime päivien aikana. Iltaisin tönö lämpiää mukavasti, kun puita polttelee päivän mittaan, mutta aamut ovat eri asia kun lämpö ennättää karata harakoille yön aikana. Kello on tällä hetkellä kymmenen aamulla ja istun takan äärellä villasukat jalassa näpyttelemässä konetta, sillä lämpö ei ole vielä ennättänyt levitä muualla taloon.

Talon suosituin paikka.

Hanmer Springsin kuuluisin ja suosituin trekkipolku johtaa kylän laidalla kohoavalle Mount Isobelille. Kun kuulimme kelien muuttumisesta kylmemmäksi, päätimme ottaa samantien neuvosta vaarin ja kivuta vuorelle heti ensimmäisen yhteisen aurinkoisen vapaapäivän siunaannuttua. Ajoitus oli mitä parhain, sillä saimme tehdä puolen päivän retken auringon paistaessa ja lämpötilankin kohotessa lähes kahteenkymmeneen.

Aurinkoinen trekkipäivä parin kuukauden takaa.

Reitti oli siinä mielessä mukavan vaihteleva jyrkistä nousuista tasaisiin polkuihin. Kohokohtana oli luonnollisesti viimeiset metrit juuri ennen huipulle nousua 360:n asteen näkymän avautuessa ympärilläsi. Jälleen käymisen arvoinen kokemus, ehkä parasta antia tämän kylän osalta tähän mennessä. Retkelle kannattaa varata aikaa, sopivasti evästä ja tuulen pitävää vaatetta, sillä puhurien voimakkuus kasvaa huomattavasti mitä ylemmäksi kipuaa.

Näkymät Mount Isobelin huipulta.

Vaikka kylä on viihtyisä ja luonto kaunista, täältä on myös mukava päästä pois tuulettumaan vapaapäivien sattuessa kohdalle. Christchurchiin pääsee suht kätevästi joko bussilla, kavereiden kyydillä tai liftaamalla. Minne tahansa muualle, ei niin kätevästi. Päätimme ratkaista ongelman ja ostaa vanhan nelilitraisen maantieratsun, jolla pääsemme taittamaan matkaa omien aikataulujemme mukaisesti. Töiden loputtua kesäkuussa tarkoituksena on jatkaa vielä Uuden-Seelannin kiertämisetä, joten ompahan siihenkin jo kulkupeli valmiina. Kiertolaisen elämää varten olemme hankkineet jo teltan, ilmapatjan, makuupussit, retkikeittimen sekä liudan muita olenaisia retkeilykamoja. Onneksi tässä on vielä vajaat pari kuukautta aikaa haalia tavaraa kasaan ennen H-hetkeä.

Viitisen viikkoa vielä työrupeamaa jäljellä.

Varsinainen auton hankinta tapahtui varsin kätevästi, sillä lunastimme auton työpaikkani omistajalta. Tietääpähän kenen puoleen kääntyä, jos auto lahoaa saman tien ensikilometrien jälkeen. Auton jälleenmyymisessä on aina omat riskinsä ja yleensä reissaajat jäävät karvaasti tappiolle, jos eivät saa autoa myytyä hyvissä ajoin ennen maasta poistumista. Toivottavasti meille ei tule ns. pakkomyyntitilannetta eteen vaan saataisiin suurinpiirtein omamme vielä takaisin. Mutta sehän on vasta sen ajan murhe.

Leirintäalueella Duvauchellessa.

Yleensä auton pystyy siirtämään omiin nimiin netin välityksellä, mutta koska en omista Uuden-Seelannin ajokorttia, meidän piti ajaa tunnin verran lähimpään viralliseen postitoimistoon tekemään omistajan vaihdos. Tiedot paperiin, viis ja puol euroa virkailijalle ja homma selvä. Adjo! Vakuutuksen ottaminen sujui myös yhdeltä istumalta. Herra istuu alas, kirjataan tiedot ylös, valitaan vakuutuksen laajuus sekä maksutapa ja taas on huoletonta huristella. Perus vakuutus, jossa korvataan vain toisen osapuolen vahingot, olisi ollut vain alle kympin kuussa, mutta kahella kympillä sai turvattu myös oman kotteron jos jotain kohdalle sattuisi. Parempi pelata varman päälle.

Taukopaikalla.

Olemme ennättäneet käydä ulkoiluttamassa uutta menopeliä jo muutamaan otteeseen. Vapaapäivien sattuen lähes aina maanantaille ja tiistaille, meillä on mahdollisuus käydä tekemässä parin yön irtiottoja ympäri Eteläsaarta. Samalla siunaantuu hyvä mahdollisuus testailla uusia retkeilykamoja ja niiden toimivuutta. Mm. teltta on saanut meiltä jo siunaksen vedenpitävyydelle ja tuulen varalle.

Retki Uuden-Seelannin keskipisteeseen.

Ensimmäisellä kerralla Nelsonissa vettä tuli kuin aisaa kasaushetkella jä Akoroassa mereltä saapuvat rajut puuskat heiluttivat telttaa niin että hirvitti, mutta kasassa pysyi. Myös nollakeleille tarkoitetut makuupussit ja alustana oleva ilmapatja toimivat moitteettomasti, joten näillä eväillä on hyvä jatkaa kohti tulevia seikkailuja. Uudet varustehankinnat mahdollistavat nyt myös yön yli kestävien trekkien tekemisen jos säät vaan antavat periksi.

Akaroan yllä.

Vaikka ajomatkat ovat pitkiä ja syövät ison osan muutaman päivän mittaisista irtiotoista, ei se ole haitannu päivien kulkua lainkaan. Upeat maisemat ja vuorilla kulkevat serpentiinitiet pitävät mielen virkeänä ja kuuluvat osaksi päiväretkiin ja maisemanvaihdoksiin. Matkan taittamiseen kannattaa varata ihan eri tavalla aikaa kuin esim. Suomen teille ajellessa. Ainakin Eteläsaaren teitä kolutessa. Suoraa tietä saattaa löytyä muutaman kilometrin pätkissä, mutta muuten ratti on ahkerassa käytössä ja keskituntinopeudet tippuvat huomattavasti. Lähde ajoissa ja pirteänä liikkeelle eväiden kera, niin matkakin taittuu huolettomasti. Ei se määränpää vaan se matka... 

Kohti talvea!

Jostain syystä paikallaan olo on saanut allekirjoittaneen sen verran laiskalle tuulelle, että edellisestä julkaisusta on jo hitsiläinen yli kaksi kuukautta. Näin se aika juoksee toisellakin puolella palloa. Tulemme asustelemaan Hanmer Springsissa vielä viitisen viikkoa, jonka jälkeen moottoritie on kuuma. Kuinka kauan sitten tulemme pysymään vielä Uudessa-Seelannissa ja reissun päällä? Mene ja tiedä. Tarkoituksena jatkaa ainakin tovi Eteläsaarta kiertäen ennen kuin jossain vaiheessa palaamme Pohjoissaarelle ja alamme suunnittelemaan seuraavia kohteita. Yks asia ainakin on varma, reissaajat kaipaavat jo kovasti takas aurinkoon ja rantsulle makoilee. 

Hieman epävarmoin askelin kohti tulevia seikkailuja.