Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Kiitos Uusi-Seelanti, on aika jatkaa matkaa.

Kuva
Aika oli käymässä vähiin, joten emme halunneet aikailla Pohjoissaaren osalta. Ensimmäisenä iltana päästyämme Wellingtoniin saapuneelta lautalta, ajoimme vielä hetken pohjoiseen, jotta pääsimme seuraavana päivänä hyvissä ajoin Tongariron National Parkiin. Maan suurimman aktiivisen tulivuoren, Mount Ruapehun , ympärillä oleva alue on Uuden-Seelannin ensimmäinen ja koko maailman neljäs kanssalispuisto. Alueen tunnetuin ja haastavin yhden päivän trekki (n. 9h) kulkee vuorten lomitse puolelta toiselle ja tunnetaankin nimellä Tongariro Alpine crossing. Kovasti meidänkin mieli sinne halaji, mutta ajoitus tuntui edelleen olevan pielessä. Tama lakes track. Varsinainen turisti-info kertoi, että reitille ei olisi käytännössä mitään asiaa ilman palkattua opasta ja kunnollisia jääkiipeilyvarusteita. Vajaat pari sataa paikallista dollaria per takamus tästä lystistä tuntui meistä kohtuuttomalle, varsinkin kun hekään eivät olleet varmoja pääsisimmekö edes ylittämään vuoria,