Arkea etsimässä pallon toisella puolen

Hupsista, kylläpä aika rientää kun puuhaa riittää. Ajatusten kirjaaminenkin jäi hetkeksi taka-alalle kun on yrittänyt suunnitella tulevaa Uuden-Seelannin osalta. Tarkoituksenamme oli asettua aloilleen heti kun löytäisimme töitä sopivasta paikasta. Tarkkaa sotasuunnitelmaa etenemise suhteen ei ollut, joten jouduimme kuluttumaan yllättävän paljon aikaa informaation haalimiseen tästä maasta, kaupungeista ja työmahdollisuuksista. Alun ponnistelut alkavat olla takana, joten nyt voimme jälleen keskittyä olenaiseen, uusien kokemusten hankkimiseen.

Oli aika ottaa lammasta korvista ja alkaa hommiin.

Aikaerot on jännä juttu. Suoralento Honolulusta Aucklandiin kesti noin kahdeksan tuntia, mutta koska aikaero oli 23 tuntia, elämästämme hävisi käytännössä yksi vuorokausi. Hawailla olimme 12 tuntia Suomen aikaa jälessä, kun taas Aucklandissa olimmekin jo 11 tuntia Suomen aikaa edellä. Hassuja asioita. Lentokentällä jo nukkumiseen tottuneena, päätimme makoilla ensimmäisen yön vielä kentän nurkissa ennen Uuden-Seelannin valloitusta Uutta-Seelantia. Jotenkin aamuisin löytyy enemmän kärsivällisyyttä ja energiaa eri kyytivaihtoehtojen selvittelyyn kuin pitkän lennon jälkeen puolilta öin.

Hyväksi havaittu lounasvaihtoehto, riisipallo kanalla.

Hostellit tuntuivat olevan varsin arvokkaita myös Aucklandissa. Löysimme ainoan järkihintaisen majoituksen kampusalueella sijaitsevalta opikselijasuntolasta. Ei oltu koolla pilattu tätä opiskelijaluukkua. Sijainti sentään oli kohdillaan ja siinä vaiheessa tärkeässä roolissa, sillä halusimme päästä mahdollisimman nopeasti käsiksi byrokratian pyörteisiin. Ensipäivien ohjelmaan kuului asioiminen virastoissa, jotta saisimme työnhakuun liittyvät asiat hoidettua nopeasti pois alta. Tai ainakin jo askeleita siihen suntaan. Lisäksi matkan varrelta oli tullut haalittua jo sen verran tuliaisia ja muuta kapistusta, että oli aika pistää pakettia postiin, jotta saisimme lisää tilaa rinkkoihimme.

Vanha komea puu, ei sen kummempaa.

Uudessa-Seealannissa on useita pankkeja, jotka toimivat koko valtakunnan alueella ja tarjoavat suht helppoja vaihtoehtoja myös working holiday visan haltijoille. Australiassa homma hoitui ensimmäisessä pankissa, jonne kävelimme sisään, joten kuvittelimme asian hoituvan yhtä sujuvasti myös naapurimaassa. High sesongista johtuen, ensimmäiset keskustan pankit kertoivat, että jonotus aika pankkineidin puheille olisi noin kuukauden verran. Yhdessä pankissa taas kerrottiin että meillä täytyisi olla jo työpaikka varmistettuna dokumenttien kera, jotta tilin avaaminen olisi mahdollista. Pidimme tätä varsin outona, sillä joka ikisessä opuksessa oli kerrottu että työpaikkoja hakeakseen sinulla tulee olla etukäteen hankittuna a) toimiva pankkitili ja b) sen jälkeen hankittu IRD-numero. Ei auta valittaa, jatkettiin etsimistä.

Kaupunkisiluettia ala Auckland.

Useiden kieltävien vastauksien jälkeen törmäsimme onneksemme avuliaiseen pankkivirkailijaan, joka jo tutuksi tulleen kielteisen vastauksen jälkeen kertoi kuitenkin tuhannen taalan vinkin. Aikaisemmat paikat vain pahoittelivat tilannetta, mutta eivät osanneet auttaa yhtään sen enempää. Kyseisen pankkineidin mukaan yksi heidän konttoreistaan sijaitsi keskustan ulkopuolella esikaupunkialueella noin viiden kilsan päässä. Käykääpä kysymässä heiltä, sieltä pitäisi herua aikoja paremmin kuin keskustan konttoreista. Puolijuoksua toiselle puolelle kaupunkia siinä toivossa että ehtisimme vielä paikalle ennen sulkemisaikaa. Kannatti kiiruhtaa, sillä vartti ennen sulkemista olimme saaneet sovittua konttoriajan seuraavalle aamupäivälle. Kannattaa näköjään hoitaa pankkiasiat muualla kuin keskustan konttoreissa.

Itse tilin avaaminen ja uuden pankkikortin saaminen kesti vain parikymmentä minuuttia. Olimme antaneet edellisenä päivänä aikaa varatessa jo pakolliset paperit, eli kopiot viisumista, passista ja asumistodistuksesta uudessa-Seelannissa (tähän käy myös hostellien antamat vahvistukset). Näiden avulla homma hoitui hetkessä ja konttorilta lähtiessä saimme matkaan myös aitoustodistuksen tilin toimivuudesta. Elämää helpottaakseen halusimme hankkia paikalliset puhelinliittymät, sillä suominumeron käyttö ei ole kovin kätevää pidemässä juoksussa. Marssimme seuraavaksi luuriliikkeeseen ja vajaan puolituntisen jälkeen molemmilla oli uudet sim-kortit luureissa ja homma tuntui etenevän mukavasti.

Pankkitilin avaaminen, Check!

Ps. Kannattaa varmistaa etukäteen että puhelimesi tukee paikallisia liittymiä. Itselleni selvisi vasta viikon jälkeen (kun yritin soittaa ensi kertaa), että vuoden vanha Honor ei toiminutkaan täysin Sparkin verkossa. Viestittely, wifin käyttö ja jopa mobiilidata toimi normaalisti, mutta puhuminen ei onnistunutkaan. Luulin aluksi että käyttäjässä olisi luonnollisesti ollut vikaa, mutta sain asiaan vahvistuksen ihan operaattorinkin puolesta, että näin homma todella olisi. Olisihan tuo myyjä voinut kertoa tästä mahdollisuudesta etukäteenkin liittymiä hankkiessamme. Onneksi Vodafone toimi takkuilematta, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Touhukkaan päivän ainoana prokkiksena oli enää hoitaa IRD-numerohakemukset (pakollinen veronumero jokaiselle täällä työskentelevälle) kuntoon netin kautta. Jokusen kaffekupin ja muutaman tunnin istumisen jälkeen saimme hakemukset vihdoin valmiiksi ja päivän agendan pakettiin. Tehokas päivä oli tämä, hyvä me!

Välillä voi huilatakin.

Hakemuksessa sanottiin että numeron saaminen kestäisi maximissaan jopa pari viikkoa. Siihen oli varauduttava, sillä pankkiruuhkista päätellen myös IRD-hakemuksia olisi lähetetty jonoksi asti. Mutta mikäs siinä, voisimme yhtä hyvin jäädäkkin vielä Aucklandiin siksi aikaa kunnes saisimme numerot taskuumme. Enkä nyt äkkisiltään keksi kaupungista itsessään yhtään pahaa sanottavaa, joten vietimme mielellään aikaa kaupunkia kierrelle. Varsinkin keskustan vanhat puistot tekivät suuren vaikutuksen kauneudellaan ja viihtyisyydellään. Onneksi edes jossain osataan edelleen antaa arvoa luonnolle ja sen tärkeydelle myös kaupunkien laajentumisista huolimatta. Auckland on ehdottomasti ollut yksi mukavimmista suurkaupungeista, joissa olen ennättänyt vierailemaan. Toivottavasti joudamme piipahtamaan täällä vielä toistekkin reissun aikana. 

Albert park, aivan ytimen tuntumassa

Halusimme lähteä hetkeksi pois keskustan sykkeestä ja löysimmekin mukavalta vaikuttavan paikan parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä Aucklandin keskustasta. Vuokrasimme huoneen omakotitalosta Airbnb:n kautta, joten pääsimme lähestymään ja tutustumaan paikallisten elämään. Isäntäväki Kay ja Rick olivat todella sympaattisia ja antoivat kotinsa avoimin ovin käyttöönsä. Kyseisen Cockle Bayn alue oli muutaman tuhannen asukkaan esikaupunkialue, jossa ei juurikaan aktiviteeteilla herkuteltu. Päivät sujuikin mukavasti ulkoillen, töitä etsien ja kirjoja lukien. Juuri sitä mitä tulimme hakemaankin. 

Majapaikan etupihalta.

Kesää olisi vielä muutama kuukausi jäljellä ja mikäli Eteläsaaren haluaisi nähdä hyvän sään aikaan, olisi sinne liikahdettava lähiaikoina. Noora oli bongannut jostain netin syövereistä sivuston, jossa oli ilmoituksia autoista ja matkailuautoista, joille haettiin kuskia siirtämään ne kaupungista toiseen. Useat auton vuokraajat nappaavaat auton kaupungista A ja palauttavat ne toiseen kaupunkiin B, joten jonkun täytyy myös palauttaa ne alkuperäiseen kohteeseen. Nappasimme sivustolta pienen camper vanin, jonka päätepysäkki oli reilun tuhannen kilometrin päässä sijaitseva Christchurch. Sopimuksen mukaan auto oli käytössämme veloituksetta kolmen päivän ajan ja siihen kuului lauttaliput Eteläsaarelle sekä autolle että kuskille. Toisin sanoen, maksoimme siirtymästä Nooran lauttalippujen, leirintäaluemaksujen ja bensojen verran. 

Ensimmäinen yö Poriruan leirintäaluella.

Ensimmäisen päivän eteppi kesti noin kahdeksan tuntia (620km), sillä halusimme päästä mahdollisimman lähelle Pohjoissaaren eteläkärkeä seuraavana aamuna yhdeksän aikaan lähtevän lautan vuoksi. Ennen lähtöä suunnitelmana oli pysähdellä reilun sadan kilometrin välein, jotta kuskin vireystaso pysyisi yllä koko matkan ajan. Leirintä alueella päästyä totesimme menneemme kirjaimellisesti yhden pysähdyksen taktiikalla. Upeat maisemat vaihtuivat laakeista maalaismaisemista vuoriston serpentiiniteihin, joten matka ei käynyt tylsäksi missään vaiheessa.

Innosta pinkeenä osottamassa lauttamatkaa.

Ensimmäisen yön leirintäalue ei ollut sieltä siisteimmästä päästä, mutta tarkoituksena olikin saada iltapala naamariin, käydä suihkussa ja ummistaa silmiä hetkeksi ennen lautalle siirtymistä. Ukko keittiöön kauhan jatkeeksi ja vaimo puuhaamaan petiä kasaan. Työnjako sopi paremmin kuin hyvin. Eipä tarvinnut ruoan jälkeen kauaa kirjaa lukea kun nukkumatti saapui jo kylään. Kyllähän se leirielämä on vaan mukavaa, yksinkertaista ja mukavaa.

Hetken huili lautalla ennen seuraavaa ajorupeamaa.

Aikasesta aamusta johtuen, olisimme voineet ajaa samointein aina Christchurchiin asti, mutta auton palautus oli vasta seuraavana päivänä, joten päätimme ottaa kaiken ilon irti ja pysähtyä seuraavaksi yöksi Kaikouraan leirintäalueelle. Valitsemamme leirintäalue itseasiassa sijaitsi n. 15 km Kaikourasta etelään, sillä ”keskustan” paikat veloittivat mielestämme turhan kovaa hintaa. Sitäpaitsi kaikki tarvittava löytyi autostamme, joten emme edes tarvinneet muita palveluita. Seuraavana aamuna olikin mukava herätä kaikessa rauhassa, sillä matkaa olisi jäljellä enää parisataa kilometriä ja auton palautus vasta myöhään iltapäivällä. Ajelimme ilman suurempaa hoppua seuraavaan Airbnb:n kautta varattuun majapaikkaan ja vasta sen jälkeen auton palautukseen. Saas nähdä mitä Christchurchilla on tarjottavaa matkalaisille.

Kaikouran maisemia ihastelemassa.

Olimme tietoisia, että kaupunki on edelleen rakennusvaiheessa vuosien 2011 ja 2016 maanjäristysten tiimoilta. Hämmennystä eivät aiheuttaneet kaupungin korjaustyöt ja uudelleenrakentaminen, vaan se, kuinka tyhjä kaupunki olikaan. Viiden jälkeen – kun kaikki liikkeet olivat jo menneet kiinni – kaduilla näkyi vain harvakseltaan vaeltavia turisteja. Muutamilla terasseilla näkyi ilta-auringosta nauttivia kansalaisia, mutta muuten kaupunki vaikutti täysin tyhjältä. 

Turisti etsi toista tyhillä kaduilla.

Päiväsaikaan virastojen ja kauppojen ollessa auki, liikkeellä oli jonkin verran väkeä, mutta siitä huolimatta hiljaista jopa verrattaessa Kuopion aamupäivän kaupunkikuvaan. Mukavana valopilkkuna keskustasta löytyi pieni, rahtikonteista kasattu alue (Container Mall), jonka tarjonta koostui eri maailman kolkkien ravintoloista sekä viihtyisästä ulkoilma-alueesta. Ainakin lounasaikaan paikalle oli saapunut mukavasti väkeä ja osalle konteista jopa ihan jonoksikin asti. 

Korjaustöitä jo vuodesta 2011.

Christchurcin parhaisiin paloihin kuului kaupungin laidalta avautuva Hagley Park, joka avattiin yleisölle ensi kertaa reilut 160 vuotta sitten. Puisto on suurin ulkoilma alue Christchurcissa ja tarjoaa miellyttävän ilmapiirin aurinkoisten kesäpäivien nauttimiseen. Vaikka en mikään puutarhatonttu olekaan, niin Botanic Gardenin ruusutarha yli sadalla lajikkeellaan teki vaikutuksen myös allekirjoittaneeseen. Kovasti olivat aikoinaan olleet  kasvilajien haalimisen perään ja vielä tänäkin päivänä puistosta löytää lajikkeita lähes jokaisesta maailman kolkasta. 

Puutarhasta löytyi yli 100 eri ruusulajia.

  

Olin ennättänyt lähettää ensimmäisen työhakemuksen ollessamme vielä Aucklandin maaperällä. Muutaman vaihdetun sähköpostin perusteella paikka olisi odottamassa meikäläistä mikäli jaksaisi liikauttaa itsensä reilun sadan kilometrin päähän, pieneen Hanmer Springs-nimiseen kylään, kuun loppuun mennessä. Pesti alkaisi 31.1.2018 klo 10.30. Aikamoisen pähkäilyn joutui asian puolesta tekemään, sillä vaikka kokoaikainen pesti houkuttelikin, edessä olisi muutto koko kevään ajaksi ”jumalan selän taakse”. Vakituisia asukkaita kylästä löytyi vain alle tuhat henkeä ja palveluita todella rajatusti. Pesti alkaisi high seasonin lopulla, joten pidempiaikaisesta asumuksestakaan ei aluksi ollut varmuutta. Hyvinä pointteina toki kaunis luonto vuorien ja kuumien lähteiden läheisyydessä sekä pienen kaupungin helppous muun elämisen suhteen.

Katutaiteilijat tositoimissa.

Vastasin lopulta myöntävästi heidän työtarjoukseen, joten on aika etsiä työrukkaset takas pieniin kätösiin. Johan tässä on vajaa puolivuotta jo lomailtukin. Loppuaika Christchurcissa meni lähinnä tulevan suunnitteluun ja akkujen latailuun. Kiinasta kotoisin oleva isäntäväki oli töissä lähes kaiken aikaa, joten asustelimme periaatteessa kahdestaan heidän omakotitalossa vierailun ajan. Järjestely sopi meille vallan mainiosti, sillä Noora pääsi syventymään kaikessa rauhassa gradun kyhäämiseen ja itse pääsin työstämään kurssia, jolla saisin ravintolavastaavan paperit Uuteen-Seelantiin. Uuden duunipaikan nykyinen piällikkö lopettaa helmikuun aikana, joten tarkoituksena on hypätä kevään ajaksi hänen saappaisiinsa.

Hanmer Springs, here we come!!