Suuri ja mahtava Machu Picchu

Mitä sinä haluaisit päästä näkemään ainakin kerran eläissäsi? Mitä sinun Bucket-list pitää sisällään? Meille Machu Picchun näkeminen ja kokeminen on ollut yksi näistä vihkoon kirjoitetuista ranskalaisista viivoista. Olimme päässet jo Perun maaperälle, joten emme voineet olla enää kaukana ensitapaamisesta. Hetki vielä harjoitellen ennen H-hetkeä. 

Miltä kaikki näyttäisikään paikan päällä?

Vuoristotaudin kanssa ei ole leikkimistä ja näinkin korkealla vähenevän hapen määrään on syytä totutella pikku hiljaa, varsinkin jos edessä odottaa yhtään vaativampaa kuntoilua. Siitäkin huolimatta, että totuttelimme jo osittain ohenevaan ilmaan San Pedrossa, halusimme ottaa ns. lämmittelykierrokset Ollantaytambossa ennen varsinaista urakkaa Machu Picchulle.

Coca-teetä vuoristotaudin ehkäisemiseksi.

Ollantaytambo – paikallisittain Ollanta – on entinen Inkavaltakunnan pääkaupunki, joten alueelta löytyy samankaltaisia raunioita ja esimerkkejä kivenhionta- ja rakennustekniikasta kuin paljon tunnetummalta Machu Picchulta. Vuorien välissä sijaitseva pieni kaupunki kuhisee turisteja, jotka ovat joko menossa tai palaamassa Macchu Picchulta. Harmittavan moni pitää Ollantaa pelkkänä ohikulkupaikkana vaikka kylässä olisi kierrettävää muutamaksi päiväksi. Huolimatta siitä, että kaupunki on pieni ja rauhallinen, hostelleita löytyy runsaasti keskusaukio Plaza De Armaan ympäriltä. Aukion ympäriltä lähtevät mukulakivin päällystetyt kapeat kujat luovat mukavan ilmapiirin tähän vanhaan kaupunkiin.

Taustalla temppelialue viljelyksineen.

Kaupunki on ainoa lajissaan, sillä siellä asuu edelleen alkuperäisen Inka-kansan jälkeläisiä ja tarjoaa näin ollen loistavan mahdollisuuden tutustua Inkojen kulttuuriin lähietäisyydeltä kaikessa rauhassa. Aivan keskustan kupeesta kohoaa Ollantan tunnetuin arkeologinen alue temppeleineen ja raunioineen, minkä tutkimiseen saa kulumaan helposti yhden aamupäivän rauhallisesti kierrellen. Alue on myös monien matkatoimistojen listoilla ja iltapäivän aikaan bussit kiikuttavat lisää turisteja ihmettelemään inkojen kädenjälkiä. Kannattaa siis suunnata paikalle heti aamupalan jälkeen.

Melkosia seppiä olleet kiven muokkaamisessa.

Moni turisti jättää kokonaan väliin toisella puolella kohoavan Pinkuylluna-vuoren. Kapea, kiviportaista rakennettu reitti vanhoille viljavaroistoille on hieman vaativampi, mutta ei tuottane ongelmaa peruskuntoiselle. Vuorelle ei tarvitse edes maksaa pääsymaksua toisin kuin temppeleille, siitä huolimatta vietimme yhden iltapäivän lähes keskenämme maisemia ihaillen. Pinkuyllunalta avautuva maisema kaupungin ylle ja vastapuolen temppeleille antoi paremman kokonaiskuvan alueesta ja sen laajuudesta. Oikein hyvää treeniä tulevaa koitosta ajatellen.

Taustalla satoja vuosia vanhat viljavarastot.

Minkä takia ihmiset kulkevat Ollantan kautta?

Nähtävyyksien ja kulttuurin lisäksi syynä on junamatka Aguas Calientekseen, Machu Picchun juurelle. Sekä Inca Rail että Peru Rail järjestävät eritasoisia junamatkoja maisemareittiä pitkin, joka kulkee Urubamba-joen uomia mukaillen. Matkan pituuteen nähden lippujen hintoja voi pitää lähinnä ryöstönä, mutta siitä huolimatta vaunut ovat usein loppuunmyytyjä jo etukäteen, eritoten high seasonin aikaan.

Matkalla maisema-ajelulle.

Tänne on helppo tulla Cuscosta esim. collectivolla, joka kyyditsi meidätkin sekä saavuttaessa että lähtiessä. Nämä minibussit odottavat yleensä auton täyteen ennen kuin jatkavat matkaa, eivätkä täten noudata mitään aikataulua, mutta tarjoavat muuten edullisen ja suht mukavan puolitoista tuntia kestävän ajomatkan. Reissaajan arvosana Ollantaytambolle 9/10.

Herätys Aguas Calienteksen aamuun

Olimme varanneet Aguas Calienteksesta tarkoituksella kaksi yötä, jotta voisimme olla paikalla sekä edeltävän että seuraavan yön itse "suuren suunnitelman" ympärillä. Saimme heti Casa Machu Picchuun päästyä pieniä sydämentykytyksiä kun respan neiti ilmoitti, että remontista johtuen olisimmekin ensimmäisen yön naapurissa ja siirtyisimme vasta sen jälkeen toiseksi yöksi varaamaamme hostelliin. Käytännössä ehdotus tarkoitti sitä, että joutuisimme tekemään check outin n. Klo 04.00 ennen kuin lähdemme leikkimään kukkulan kuningasta.

Aguas Calientes.

Olemme yleensä tosi suvaitsevaisia asioitten kulun suhteen, emmekä puutu pieniin muutoksiin, mutta nyt alkoi jo hieman korveta, sillä tämä on ollut yksi matkamme odotetuimmista kohteista ja halusimme sen sujuvan niinkuin olimme suunnitelleet ilman ylinmääräistä stressiä. Neuvottelut pienellä äänentason nostolla ja osoituksella tilanteen tyytymättömyyteen johtivat loppujen lopuksi kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Saisimme pitää huoneen seuraavaan päivään asti kunnes palaisimme retkeltämme ja chek out olisi vasta klo 16.00. We have a deal, thanks!

Ylös, ulos ja lenkille!

Helpoin tie raunioille olisi ollut matkustaa edestakaisin 24$:n arvoisella bussikyydityksellä raunioiden edustalle, mutta hyvissä voimin halusimme kivuta sinne jalkaisin. Hostellista matka ensimmäiseen tarkastuspisteeseen joen varrelle kesti noin parikymmentä minuuttia reippailla askelilla. Olimme pisteellä 10min ennen porttien avaamista kellon viisareiden osoittaen 04.50. Kellonajasta huolimatta paikalle oli saapunut jo noin satakunta värjöttelijää valmiina kapuamaan huipulle. Bussikyydillä perillepääsy olisi luultavasti mennyt vielä myöhäisempään, sillä tunti ennen ensimmäisen bussin (05.30) lähtöä jono oli kasvanut jo lähemmäksi sataa metriä.

Nousu Mahchu Picchulle

Perille pystyy kävelemään bussien kulkemaa serpentiinitietä, mutta suorin ja suosituin reitti kulkee sademetsän läpi kiviportaita tallaten. Tämä reitti ylittää autotien muutamaan otteeseen jolloin kannattaa olla varuillaan ohipyyhkäisevien linja-autojen liikkeista. Eivät meinaa hirveästi ota jalankulkioita huomioon matkan varrella.

Suoraa tietä, suoraa tietä, mäkiä matkan varrella...

Hyvä että oltiin ennätetty nousta ensimmäisiä portaita kun takaa kuului hämmentävän tuttua murretta. Saimme iloiseksi yllätykseksemme seuraamme Nooran entuudestaan tunteman Imatralais-vahvistuksen suoraan Sveitsistä. Olemme törmänneet tuttuihin sattumalta myös keskellä Australian pohjoisinta sademetsää, joten miksi ei täälläkin. Iso käsi Matille seurasta ja tsempistä päivän aikana. Nousu kesti muutamalla juomatauolla vajaan tunnin verran. Tässä vaiheessa kaikilla oli vielä mairea hymy huulilla, koska pahimmat nousut olisivat takanapäin ja seuraavaksi pääsisimme kiertelemään raunioille laamojen keskelle. Kuinka väärässä ihminen voi ollakkaan.

Ei vielä voi hapottaa.

Kiertelyä raunioilla ja Inca Bridge

Aloitimme kierroksen normaaliin tapaan nuolien osoittamaan suuntaan kohti raunioita. Alhaalla leijuvat pilvet kuitenkin hankaloittivat tilannetta ja parhaimmillaan oli vaikeata eroittaa ääriviivoja edes 50 metrin päässä olevasta rakennuksesta. Meillä oli hyvin aikaa tulla vielä myöhemmin takaisin ja Matilta löytyi hieno idea ajan tappamiseksi. Poikkesimme reitiltä ja suuntasimme vuoren rinteelle rakennetulle polulle, joka on aikoinaan toiminut Inka-sotureiden salaisena kulkureittinä kaupunkiin. Pääsimme aukaisemaan latua retkikuntamme voimin heti klo 07.00 porttien avautuessa.

Tultiin katsomaa auringonnousua, ei näkynyt.

Kannattaa katsoa mihin astuu.

Reitti kokonaisuudessaan oli tasamaastoa ja fyysisesti helposti kuljettavaa, mutta ajoittain pienestä korkeanpaikankammosta kärsiville psyykkisesti haastavaa. Onneksi aamu-usva ei ollut vielä hälvennyt ja peitti täysin näkyvyyden pitkään pudotukseen, joka yhdellä harha-askeleella olisi luultavimmin odottanut. Ovat ne kylmähermoista kansaa olleet näitä reittejä kulkiessa, saati sitten rakentaessa.

Joo, otetaan me toi vasen kaista.

Tie päättyy suljetulle portille, jonka takaa näkyy muutamasta puupölkystä kyhätty silta. Kuusimetriselle sillalle ei turisteilla ole asiaa, sääntö sopi meille paremmin kuin hyvin. En usko että vapaaehtoista sen ylittämiseen olisi löytynytkään. Irrotettava silta 600 metrin pudotuksen yllä turvasi, ettei ulkopuolisilla ollut ainakaan suoraa kukua tätä reittiä pitkin. Tämäkin esimerkki on luultavasti vain yksi monista samalaisista reiteistä, joita he ovat aikoinaan kulkeneet päivittäin. Eiköhän palatata takas raunioille ja pidetä samalla kalsareiden tarkastustauko, joko menee vaihtoon heti ekan etapin jälkeen.

On ne olleet hurjia!

Takaisin raunioille päästyä näkyvyys oli edelleen heikko, mutta usvan luoma mystisyys kaupungin yllä teki siitä entistäkin mielenkiintoisemman. Rakenteissa on niin paljon hienoja yksityiskohtia ihmeteltäväksi, että aika lentää vauhdilla eteenpäin. Opastetun kierroksen avulla olisimme saaneet varmasti lisäinfoa rakennelmien tarkoituksista, muttta toisaalta nautimme vapaudesta harhailla oman aikataulun mukaan. Tarkemmat speksit pystyy googlaamaan sitten myöhemminkin. Meidän tulee ennättää seuraavalle tarkastuspisteelle yhdeksän ja kymmenen välisellä ajalla, joten nyt töppöstä toisen eteen. Palaamme tänne vielä takaisin kunhan olemme valloittaneet edessämme kohoavan vuorenhuipun.

Kyllä ne pilvet vielä kaikkoaa.

Kapuaminen Machu Picchu Mountainille

Kun varasimme lippupaketteja netistä, valitsimme samalla pienellä lisäsummalla vapaavalintaisen sisäänpääsyn myös Machu Picchu Mountainille, jonka piti sijaita postikorttikuvien mukaan ihan siinä päänäyttämön läheisyydessä. Vaikka aikaa 500 metriä korkeammalle huipulle meni ”vain” tunti ja 40 minuuttia, oli se paljon raskaampi mitä kukaan meistä olisi etukäteen uskonut.

Nyt voi jo vähän hapottaa.

Pääkoppakin ymmärsi matkan varrella, että nyt on parempi keskittyä mielummin tuleviin askelmiin kuin maisemien tarkkailuun. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kuljettiin pieniä pätkiä pystysuoralla seinämällä reilun puolen metrin levyisyillä askelmilla, joilta pudotusta olisi ollut toista sataa metriä. Vaikka inkat olivat saaneet jotakuinkin käveltävät rappuset kasaan, eivät he ilmeisesti osanneet antaa arvoa turvakaiteiden rakentamiseen, aivan yliarvostettua puuhaa uskoisin.

Tullaan tullaan...

Raskas matka sai arvoisensa päätöksen reilun 3000 metrin korkeudessa koko komeuden avautuessa vihdoin silmiemme eteen. Sumu oli hälvennyt kaupungin yltä ja postikorttimaisema odotti katsojaansa. Vasta täältä katsottuna tajusi yhtäkkiä hylätyn kaupungin mittakaavan ja kuinka loistava sijainti sillä on ollut piilotellessa vuorien välissä, kuitenkin aivan joen virratessa alapuolella. Ei ihme että paikka pysyi lähes 400 vuotta koskemattomana ja ihmisten tietämättömyydessä. Harvoin on repussa muussaantunut tonnikalasämpylä maistunut niin hyvälle kuin sillä hetkellä, pinellä kivetyksellä istuen ja maisemista nauttien. Taival oli ehdottomasti joka hikipisaran ja huohotuksen arvoinen, palkinto odotti tälläkin kertaa hakijaansa.

Viimeiset rappuset huipulle!

We did it!

Kovin pienellä kylälle näyttää tästä perspektiivistä.

Hetken levon ja ihastelun jälkeen sama taival oli edelleen edessä, painovoiman ollessa tällä kertaa meidän puolellamme. Alamäestä huolimatta askeleet alkoivat painamaan pohkeissa ja siirtymä otti aikaansa vajaan tunnin verran. Jalan sijoittaminen aina seuraavalle kivelle vaati edelleen keskittymistä eikä kyseessä vieläkään ollut mikään sunnuntaikävely Töölönlahden rannalla. Pakko tsemppaa porukalla, edessä olisi vielä lyhyt pysäkki raunioille, koska usva oli tässä vaiheessa kaikonnut ja puhelimen muistista löytyi vielä lisää tilaa uusille kuville.

Välihuikkaa tyylillä.

Hetki alueella ennen kotimatkaa

Onneksi olimme kolunneet suurimman osan alueesta ennen vuorelle nousua, sillä jaloissa alkoi jo painamaan ja keskittyminen olenaiseen herpaantumaan. Lyhyen evästauon jälkeen jatkoimme vielä hetkeksi raunioille kääntämään muutaman kivenmurikan ja ottamaan pakolliset laama-selfiet, mutta sen jälkeen annoimme periksi. Matin oli ehdittävä vielä takasin Cuscoon vievään junaan ja itsellämme oli hoidettavana check out ja huoneen vaihto. Edessä olisi enää alamäki takaisin joelle ja loppukiri hostellille.

Pesukarhu Machu Picchulla.

I have a llama in my living room.

Alamäki meni vielä hyvässä hengessä ja varsin joutuisasti reiluun puoleen tuntiin, mutta joelle päästyä paikkoja alkoi kolottamaan ja tahti vihdoin hidastumaan. Jostain syystä aamulla kävelty matka 20:ssä minuutissa venyi takaisin tullessa lähes kaksinkertaiseksi. Vahva veikkaus, että syynä oli edelliset 9,5 tuntia kivuten ja kavuten. Ei tässä näköjään enää mitään parikymppisiä olla.

Kuinka väsynyt ja onnellinen ihminen voi olla kaiken sen ahkeroinnin jälkeen kun respan henkilö kertoo olevansa pahoillaan majoittumiseen liittyvistö ongelmista ja että saisimme viettää vielä seuraavankin yön samassa huoneessa. Halleluja sentään, edessä ei ollutkaan ärsyttävää huoneenvaihtorumbaa. Ei sillä, että huoneen vaihtaminen olisi ollut sinänsä raskasta, mutta saimme varaamaamme halvan hostellin sijaan nauttia kaksi yötä nätissä kolmen tähden hotellissa. Kutsukaa vaan Hannu Hanheksi, kai siinäkin on jotain perää.

Muistakaa leimata passinne ennen poistumista.

Kiitos Machu Picchu antoisasta päivästä, oli oikein mukava tutustua ja tavata edes kerran eläissään. Tulemme varmasti lämmöllä muistelemaan tapaamistamme ja levittämään hyvää sanaa eteenpäin. 

The Geat Machu Picchu, I salute You!