Karua mutta sitäkin kauniimpaa

Santiagoon päästyämme aloimme samointein miettimään jatkoa eteenpäin. Suunnitelma A oli jatkaa matkaa yöbussilla kohti Calderaa, puoleen väliin seuraavaa varsinaista kohdetta San Pedro De Atacamaa. Myöhästyttiin meille sopivista vaihtoehdoista, mutta päätimme kuitenkin jatkaa samoilla höyryillä eteenpäin kohti pohjoisempia maisemia. Bussiyhtiö Turbus tarjosi kyytiä La Serenaan, jonka ajattelimme olevan yhtä hyvä vaihtoehto. Rinkkojen heitto takapaksiin, selkänoja taaksepäin ja seuraavaa yötä tienpäällä odottaen. Tämähän alkaa mennä jo ihan rutiinilla.

Halusimme päästä maistamaan San Pedron suolalaguuneita.

Herätys ja bussista kapuaminen ulkoilmaan La Serenassa eivät olleet kaikkein mieluisimpia, sillä lämpömittari näytti taas häthätää kymmentä astetta juuri ennen auringonnousua. Aamukahvin jälkeen tomerasti lenkkarit jalkaan ja etsimään seuraavaa majapaikkaa, jota emme tietenkään olleet varanneet etukäteen. Tiesimme että hostelleita löytyy bussiaseman lähettyviltä keskustasta tai sitten muutaman kilometrin päästä rannan tuntumasta. Suunnaksi keskusta ja ajatuksena löytää kahvila, jossa voisimme googlailla eri vaihtoehtoja. 

Oli muuten paljon viileämpää kuin maisema antaa ymmärtää.

Sopiva patjapaikka löytyi, mutta ainoana miinuksena reilun viiden kilometrin välimatka sen hetkisestä sijoituksesta. Nuukana ja optimistisena hylkäsimme vaihtoehdon taksikyytiin ja ajattelimme reippailla rinkkojen kanssa perille asti. Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes aurinko alkoi todella lämmittämään ja edellinen yö bussin penkeillä painamaan kropassa. Matkasta selvittyämme, hostelimme Katarsy´s otti uupuneet matkaajat huostaansa ja tarjosi meille mukavat oltavat kolmeksi yöksi eteenpäin. 

La Serenan rantakadulla.

Emme olleet ajatelleet tekevämme täällä mitään ihmeempiä retkiä, mutta kiertelimme kuitenkin ympäri pitäjää hostellista vuokratuilla pyörillä sekä yhtenä päivänä vuokra-auton kera. Auton vuokraaaminen oli mitä mahtavin päätös ja pääsimme sen turvin tutustumaan Elqui Valleyn alueeseen ja eritoten Pisco Elquin pieneen kylään, josta löytyy yksi Chilen tunnetuimmista Piscon valmistajista. Pelkästään vajaan kahden tunnin ajomatka vuoristoteitä suuntaansa oli mieleenpainuva kokemus, mutta mielestäni retken kruunasi opastettu kierros Pisco Mistralin tiloihin.

Älli ja Tälli matkalla Pisco Elquihin.

Opas kertoi lämpötilan vaihtuvan päivän jopa neljästäkymmenestä yön kymmeneen asteeseen, ei ihme että villanuttujen kaupittelijoita löytyi useammasta kadunkulmasta. Suuren lämpötilavaihtelun vuoksi yön ja päivän välillä rypäleet viihtyvät hyvin näillä lakeuksilla, mutta toisin on pitkään matkaajan laita. Rinkkaan pitäisi löytää tilaa yhtälailla biksuille kuin ponchoille. Lyhyemmällä reissulla tämä tuskin tuottaisi ongelmaa kantamusten suhteen, mutta nyt joutuu tarkkaan harkitsemaan mitä kannettavakseen on järkevää hankkia. Onneksi kerrospukeutuminen ei mene koskaan pois muodista, right?

Tutustumassa Pisco Mistralin salaisuuksiin.

Muutaman päivän oleilun jälkeen on aika pakata kamat ja suunnata kohti maailman kuivinta autiomaata. Kumma juttu miten kartalla etäisyydet näyttävät niin paljon lyhyemmiltä mitä todellisuudesssa ovatkaan. San Pedroon päästyämme emme tietenkään raskinneet ottaa taksia asemalta vaan päätimme jälleen kerran selvitä omin jaloin. Hemmetin hyvä valinta väsyneenä yöbussista, janoisena ja nälkäisenä ilman evästystä. Ai että oli rattoinen matka. Taisin jo ennättää mainita, että aika kuiva paikka kyseessä kaikkini hiekkapöllyineen. Vajaat neljä kilsaa San Pedron auringon alla täydellä varustuksella puolenpäivän aikoihin tekee oikein gutaa väsyneelle matkaajalle.

Kyllä, täällä oli kuivaa.

Voi vitsi miten hieno – Nooran valitsema – majapaikka meitä odottikaan perille päästyä. Sijainti on hieman syrjässä ytimestä, muita palveluja ei ole lähelläkään, mutta siitä huolimatta täyden kympin valinta. Tulisimme nukkumaan seuraavat neljä yötä keskellä erämaata kirkkaan tähtitaivaan alla telttamajoituksen ylellisyyksin. Taas kerran sitä muisti minkä takia rakastaa reissaamista ja kuinka hienoa on kokea uusia asioita mistä aikaisemmin ei ole ollut tietoakaan. Vaikka täälläkin lämpötila laski päivän reilusta kolmestakymmenestä yön kympin kieppeille, nukuimme yöt mitä makoisimmin makuupussien ja untuvapeitteiden lämmittäessä.

Let´s go camping.

Vaikka varsinaiset seinät puuttui nukkumapaikasta, hostellin yleiset tilat toimivat erinomaisesti tarpeisiimme. Suihkut ja vessat löytyi telttakommuunin läheisyydestä, yleinen keittiö oli pieni mutta toimiva ja pyykkejäkin pystyi pesemään omatoimisesti kaikessa rauhassa. Hieman tosin ihmettelimme, miksi yleinen keittiö tulee sulkea ja siivota juuri lounasaikaan. Ehkä paikalliset ovat tottuneet vaan syömään lounaansa eri aikaan kuin mihin olemme itse tottuneet. Kulttuurillisia asioita uskoisin.

Pyykinpesua leirintäalueella.

Liikuimme päivisin kävellen keskustaan, joka taittui vajaaseen puoleen tuntiin, mutta iltaisin oli parempi ottaa taksi, sillä pimeä laskeutui yllättäen eikä matkalla näkynyt katulamppuja. Vaikka ympäri maailmaa varoitellaan pimeistä takseista, mitä pariskunta tekeekään heti ensimmäisenä iltana jo pimeän laskeutuessa kaupunkiin. Ensimmäinen auto ilman virallista taksikylttiä ilmoittaa halukkuutensa viedä meidät määränpäähän ja tottakai me hyppäämme kyytiin. Noora seuraa auton kulkua Here-palvelun kautta, joka kertoo meidän menevän aivan väärään suuntaan. Kuski heitti etupenkillä olevan kaverin aluksi kotiinsa ja otti myös häneltä maksua, joten ehkä olemmekin oikeilla jäljillä. Siinä vaiheessa kun kuski otti suunnaksi pilkkopimeän hiekkatien aloin sullomaan käteistä alushousuihin ajatuksella ”jos meidät ryöstät niin ainakin jotain jää piiloon”. Ennakkoluulot heitettiin jälleen kerran roskiin ja kuski vei meidät turvallisesti perille asti, lähes teltan vetuketjulle saakka.

Jossain suolakaivoksen uumenissa.

Ympäristössä liikkui paljon kulkukoiria, mutta meidän kohdalle sattui pelkästään ystävällisiä tapauksia. Osa jopa lähti saattamaan parin kilsan matkan hostellista kaupunkiin uskollisesti vierellä seuraten. Kyllähän jonkun täytyy turvata turistien taival, ettei tieltä eksy. Ilmeisen kranttuja ovat kuitenkin pulloveden suhteen sillä pari kaveria käänsi päänsä snobina suoraan pois kun koetimme tarjota virvoketta putelistamme. Olisivatko olleet enemmän Perrierin makuun. No more bottle water for dogs.

Aina oli seuraa tarjolla.

Kokonaisuudessaan tämä pieni kyläpahanen sijaitsee 2300 metrin korkeudessa Atacaman autiomaassa käytännössä keskellä ei yhtään mitään, jos kiviä, vuoria ja hiekkaa ei lasketa mukaan. Vuoristoilta sulavat lumet toki tuovat vettä alueelle ja läheisyydestä löytyy myös useita luonnon muokkaamia suolavesialtaita, laguuneita flamingoineen sekä kuumavesialtaita. Paikka on myös maailman parhaista spoteista tähtien katseluun kirkkaan sään, korkean sijainnin sekä saasteettoman ilman takia. Emme käyneet varsinaisella observatorio-kierroksella, sillä saimme ihastella kirkasta tähtitaivasta riittävästi telttamme ulkopuolelta. Keskustan ruokapaikat osasivat ottaa rahat pois turisteilta, mutta heti takavasemmalle poistuttaessa yleiselle parkkipaikalle/taksitolpalle hinnat tippuivat huomattavasti. Jaoimme kerran kahden ruokalajin lounaan, josta molemmat saimme kylliksemme ja tälle tuli hintaa yhteensä 5€.

Välillä on vain mukavaa istahtaa alas nauttimaan maisemasta.

Päivisin kaupungin hiekkaset kadut tuntuivat hiljaisilta, mutta iltaisin paikka alkaa täyttyä opastetuilta retkiltä palaavista turisteista. Kylän yöelämään en pysty ottamaan kantaa, sillä poistuimme aina viimeistään auringonlaskun aikaan tiluksillemme ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Täällä kuten muissakin turistien löytämissä paikoissa hintataso kohoaa kokoajan ja monissa pienemmissäkin kohteissa pyydetään sisäänpääsymaksua entisen ilmaisen visiitin sijaan. Jos olet joskus suunnitellut matkaavasi tänne, tee se lähitulevaisuudessa ennen kuin hinnat karkaavat käsistä.

Aktiviteettimme San Pedrossa

Valle De La Luna aka The Moon Valley: Olimme kuulleet paikasta pasitiivista palutetta ja päätimme ensitöiksemme kokeilla mitä moinen retki toisikaan tullessaan. Monenlaisia maisemia olen matkoilla nähnyt, mutta tässä paikassa oli jotain ennen näkemättömän kaunista omalla karulla tavallaan. Kuvien avulla on vaikea tuoda esille se kauneus, korkeuserot ja erilaisuus maisemasta joka eteemme avautui pienen kävelyretken jälkeen. Kaikki on vaan niin erilaista mitä aikaisemmin on nähnyt ja kokenut. Korkeutta maanpinnasta on vajaat 2500 metriä, muttta sitä on vaikea huomata, sillä ympärillä kohoaa edelleen paljon korkeampiakin huippuja.

Niin karua, mutta kaunista.

Lagunas Baltinache: Vaikka pinnallapysymisen taito löytyykin molemmilta hyppysistä, oli mukavaa antaa jonkun muun tehdä se työ puolestasi. Vajaan tunnin ajomatkan päästä löytyi luonnonmuokkaamat suolavesialtaat, jossa pääsi kokeilemaan tätä ihanaa painottomuuden tunnetta. Mikäs siinä oli makoillessa auringon alla vaikka altaan kylmä vesi ei täyttänytkään aivan lämpötilakriteereitäni. Maasto näytti osittain siltä kuin olisi kävellyt järven jäällä ison avannon avautuessa eteesi. Jokseenkin kotoisa tunnelta kieltämättä. Kokonaisuudessaan helppo ja suht edullinen puolenpäivän retki uusinen kokemuksineen. Ps. Kannattaa ottaa pusakka ja tuubihuivi matkaan, sillä tuulen puuskat olivat ainakin meidän kerralla todella voimakkaita ja pöllyttivät hiekkaa sopivasti joka tuutista.

Uimataidotonkin olisi onnistunut.

Pyörän vuokraus: Viimeisenä päivänä San Pedrossa halusimme vielä vuokrata pyörät puoleksi päiväksi, sillä seuraava siirtymä starttaisi vasta puoli kymmenen aikaan illalla. Lähes tulkoon takapihaltamme alkoi mukavan oloinen alue, josta löytyi tarpeeksi hiekkateitä poljettavaksi. Vaihtoehtoja oli useita, mutta tutuksi tulleen koo-pee-ässän avulla suuntasimme kohti pientä solaa nimeltä Devil´s Throat, joka osoittautui loistavaksi maisemareitiksi. Maisemareitti tässä käsityksessä tarkoittaa hyvin ahtaita polkuja seinämien välissä sekä nopeita kaarroksia entisien joenuomien matkaa mukaillen. Erinomainen reitti pieneen seikkailuun.

Älli ja Tälli autiomaassa.

Näläntunne alkoi painaa päälle, joten ajattelimme pyöräillä takas majapaikkaan myöhäiselle lounaalle. Kanakeitto ja gatorade antoi uusia voimia hetken levon jälkeen ja olimme samantien valmiita uusiin koitoksiin. Pyöristä joudutaan maksamaan jokatapauksessa puolenpäivän hinta, joten pitäähän sitä lähteä uudestaan hurulle uusiin maisemiin. Onneksi portinvartijat päästivät edelleen samalla lipulla valikoidulle alueelle ja otimme tällä kertaa suunnaksi vanhan tunnelin, joka on rakennettu vuonna 1930 ensimmäiseksi oikotieksi Calaman ja San Pedron välille.
 

Uskaltaisikohan kokeilla?

Matka huipulle ei ollutkaan niin helppo kuin kartasta kävi ilmi ja jouduimme taluttamaan pyöriämme viimeiset sadat metrit reitin vaikeudesta johtuen. Tunneli on ollut suljettuna vuodesta 1950 lähtien luonnonvoimien aiheuttamien vaurioiden ja ilmeisten sortumien takia, mutta hetken rohkeutta keräten uskaltauduimme kulkemaan kohti valoa ja katsomaan miltä toisella puolella näyttääkään. Yllätys sinänsä, lisää kiviä, kalliota ja hiekkaa. What a surprise!

Kivet alkaa olla jo nähtynä, joten eiköhän olisi aika jo palata takas teltoille ja valmistauta seuraavaan etappiin kohti Aricaa lähelle Perun rajaa.

Matkalla huipulle.

Pienen haparoinnin jälkeen löysimme Aricasta mukavan majapaikan, jonka puikoissa – vaimon pienoisella avituksella – oli hieman vanhempaa sukupolvea edustava herrasmies nimeltä Ross Uudesta-Seelannista. Ilmapiiri oli erittäin vieraanvarainen ja yllätyimme jopa tarjotusta aamupalasta, joka sisälsi kahveet, tuoreet sämpylät juustoineen, banskut ja mandariinit sekä erilaisia muroja jugurtin kera. Hyvin lähti päivä käyntiin näillä eväillä.

Aricassa vietetyn ajan oli tarkoitus keskittyä pelkästään paikalla olemiseen sekä seuraavien etappien ja kohteiden suunnitteluun. Perussa haluamme ehdottomasti päästä näkemään maailmankuulun Machu Picchun, jonka uskon olevan kokemisen arvoinen paikka, vaikka siellä olisikin tuhansia muita ihmettelijöitä. Se, että joku muukin näkee ja kokee saman asian, ei merkitse sitä että se vähentäisi tätä ainutlaatuista kokemusta millään tavalla. Tämä taisi olla alusta alkaen molempien bucket-listilla, joten toivottavasti kaikki menee hyvin.

Nälkä kasvaa syödessä, siispä kohti Machu Picchua.

Onnistuimme varaamaan netistä sisäänpääsyliput vuorelle etukäteen Perun kulttuuriministeriön kautta, sekä junat Aguas Calientekseen Ollantaytambosta, mutta pakko pitää vielä sormia ristissä että kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Matka jatkuu heti huomenna check outin jälkeen taksilla Perun puolelle Tacnaan, josta on tarkoitus ottaa jatkoyhteys lähemmäksi Cuscoa ja varsinaista määränpäätä Machu Picchua. Hieman ollut vaikeuksia löytää sopivia yhteyksiä lopulliseen kohteeseen, mutta onneksi on muutama varapäivä jäljellä yllätysten varalle, jos joudummekin viettämään vielä yötä jossain matkan varrella. Odotamme kovasti Perun vierailua, vaikka aikamme siellä rajoittuukin vain kahteen viikkoon. Viimeinen kuukausi on ollut nopeaan tahtiin liikkumista ja seuraavat pari viikkoa tulevat olemaan samanlaista. Onneksi Etelä-Amerikan jälkeen odottaa Kuuban rannat ja toivottavasti hetkellinen tekemättömyys kaiken aikataulutuksen jälkeen. Toisaalta, olipa matkalla kiire tai ei, täällä osataan nauttia joka hetkestä ja uusien retkien tuomista kokemuksista. Eteenpäin mennään, sano mummo lumessa. 

Chilen osuus budjetistamme

Kaikki summat ovat mainittuina henkilöä kohden. 

Liikkuminen: Vaihdoimme maisemaa hyväksihavaittujen bussikyytien turvin. Pisimmät etapit taittui pelkästään yönyli kestävillä matkoilla. Matkat sujui yllättävän kätevästi samalla kun nukkuessa säästää yhden yön majoituksen, sekä pääsee aloittamaan uuden päivän heti auringon noustessa. Reitti Mendoza – Santiago – La Serene – Calama  – San Pedro De Atacama – Arica kustanti nuppia kohden yhteensä 116€.

Majoittuminen: Hostel Katarsy´s La Serenassa 12,0€, Altos De Quitorin telttapaikka San Pedrossa 11,2€ ja Hostel Sunny Days Aricassa 17,3€. Katarsy´s oli ainoa paikka missä aamupala ei kuulunut hintaan, muuten päästiin nauttimaan hyvistäkin aamiaisista. Äkkiä laskettuna ka. hinta per yö kustanti 13,3€. Tähän ei ole laskettuna kolmea bussissa vietettyä yötä.

Ruoka: Valitsimme tarkoituksella majapaikat niin että pääsimme myös itse kyökin ääreen touhuamaan. Koetimme aina löytää lähettyviltä isomman supermarketin, josta pystyi ostamaan kerralla muutaman päivän tarvikkeet jääkaappiin. Tarkkaa kirjanpitoa en pitänyt, mutta ruokiin ja snäkkeihin meni suurinpiirtein n. 8€/pvä.

Retket: La Serenassa puolentoista päivän pyörävuokrat oli 10€ ja auton vuokraus päiväksi 20€. San Pedrossa puolenpäivän retket Valle De La Lunaan 13€ ja Baltinachen lagunoille 27€. Viimeisenä päivänä vuokratut pyörät puoleksi päiväksi saatiin 4€:n hinnalla. Toki muitakin pieniä pääsymaksuja maksettiin eri paikkoihin, mutta pelkästään näistä kertyi yhteensä 74€

Total: Edellemainittujen lisäksin 14 päivän aikana kului rahaa normaaleihin perustarvikkeisiin, veteen ja virvokkeisiin sekä mm. takseihin. Kokonaisuudessaan rahaa paloi omalta osaltani 575€  

Saa nähdä minkälaisia auringonlaskuja Peru tarjoaa.