¡Cambio, Cambio!

Olin kuullut etukäteen ettei täkäläiset haastele juurikaan lontooksi, mutta olisin kuvitellut että edes yksinkertaisimmat asiat olisi pystynyt hoitamaan yhteisellä kielellä. Onneksi Noora oli ”opiskellut” Duo Lingo -aplikaation avulla perussanastoa pitkin kesää, joskus jopa hieman odottamattomissakin paikoissa kuten kesken festariduunien. Joku kesällä menoissa mukana olleista saattaa jopa ottaa kopin tästä. Kanssakäymisistä kuitenkin jopa noin 90 pinnaa on mennyt maaliin asti, eli ei huono suoritus ollenkaan. Loput 10 pinnaa menee virhemarginaalin pikkiin. Elekielellä tuntuu pärjäävän maassa kuin maassa ja sen avulla on välillä pärjätty huomattavasti paremmin kuin englannilla. Oma mokahansa se vaan on, kun ei tullut opeteltua edes perusasioita etukäteen. Katotaan jos sanasto karttuisi edes hieman seuraavien viikkojen aikana.

Welcome to Argentina.

Metrokartta oli suhteellisen helppo ottaa haltuun ja yhden reitillisen verran pääsee kulkemaan 7,5 peson hinnalla. Miljoonakaupunki antoi väkiluvustaan muistutuksen kun valitsimme ilman ajantajua kello viiden aikoja keskustasta lähtevälle linjalle. Ekaan metroon ei edes mahduttu, vaikka kovin töitä tekivätkin vaunujen täyttämisen suhteen. Ei ole ahtaanpaikankammoisen hommaa tämä. Kovaa hommaa oli yrittää pitää samalla molemmista housujen taskuista, repusta ja käsikahvasta kiinni yhtäaikaa metron nytkähdellen eteenpäin. Joku sardiinipurkkivitsi ois varmaan sopinu tähän väliin muttei huumori riitä vielä asian suhteen. Ruuhka-aikojen ulkopuolella liikkuminen oli ihan siedettävää ja joskus saatto hyvällä säkällä saadaa perseenkin penkkiin asti.

Going underground.

Lavallen katu, jossa hotellimme (Regis Orho) sijaitsi, oli aika lailla niin keskustassa kuin vain pystyi olemaan. Katu jakautuu kahteen erilaiseen osaan Obelisco De Buenos Airesin kohdalta. Toisella puolella on enemmän turisteille suunnattuja palveluita ostoskojuineen ja ruokapaikkoineen. Ihmisten paljous oli välillä jopa hieman häiritsevää eikä jatkuvat katumarkkinoilla toimivien rahanvaihtajien ¡Cambio, Cambio! - huudot yhtään helpottanut tilannetta. Toinen puoli vaikutti keskittyneen enemmän kulttuuriin lukuisine teattereineen ja kirjakauppoineen. Obeliskin vierestä löytyi edelleen käytössä oleva oopperatalo, jonka viimeiset palikat oli muurattu vuonna 1908 ennen avajaisia. Argentiina oli kuulemma ollut vuosisadan vaihteessa yksi maailman vauraimpia valtioita vietinsä ansiosta, joten kuluissa ei oltu säästelty. Hankitaan arkkitehdit ja useat eri marmorit suoraan Euroopasta ja laitetaan liiteri pystyyn. Näyttävän pytingin olivat silloin saaneet aikaan, eipä näy vastaavaa loistetta enää nykypäivien rakennuksista. 

Maalaisia ihmetyttää.

Jos shoppailija haluaa löytää jotain massasta poikkeavaa, suosittelen suuntaamaan Palermon alueelle. Lavallelta metroineen ja kävelyineen matkaan meni noin puolisen tuntia suuntaansa. Kaupunginosa on ollut pitkään nousussa ja tarjonta keskittyy pieniin uniikkeihin putiikkeihin. Jos ymmärsin oikein, kaupoissa myydään paljon juuri nyt pinnalla olevien suunnittelijoiden laatutuotteita, joten hinnatkin ovat sen mukaiset. Mukavaa oli ihastella vaatteita ja rakennusten värikkyyttä, mutta tällä kertaa jätimme enimmät rinkan täytteet hankkimatta.

Ihailtavaa katutaidetta.

Palermo ihastutti värikkyydellään.

 Emme tahtoneet saada hirveästi irti Buenos Airesista tai ainakin siltä tuntui. Nähtävää ja viskettä riitti, mutta jotain jäi puuttumaan. Voi myös johtua siitä että kaupunki todella yllätti korkeilla hinnoillaan ja budjettimatkaaja ei juurikaan pysty täällä rellestämään. Viisi yötä riitti ison kaupungin hälinää ja halusimme siirtyä hieman vehreämmille maille. Kohde löytyi yllättäen yhteistuumin ilman reissujemme yleisintä päätöksentekovälinettä, koo - pee – ässää. Menetelmää tuskin jätämme kokonaan käyttämättä, sen avulla olemme useasti valinneet seuraavan suunnan ja tehneet varsin oivia valintoja. Antaa korkeampien voimien jatkossakin johdatella matkan kulkua.

Tällä kertaa osu kympin annokset.

Nuppineula osui tällä kertaa karttapallolla lähemmäksi Chilen rajaa, 1073 kilometrin päähän Buenos Airesista. Ainakin arvosteluiden perusteella idyllinen, vuorien ja viinitilojen ympäröimä Mendoza vaikutti käymisen arvoiselle paikalle. Halvimmillaan bussin olisi saanut n. 37 euroon, mutta halusimme yön yli kestävään matkaan kunnon nukkuma mahdollisuuden ja panostimme 70 euron lippuihin ykkösluokkaan. Hinta oli jokseenkin kova, mutta päätimme kokeilla mitä bussiyhtiöllä oli tarjota oravannahkoja vastaan. 

Vuoria ja viinitiloja odotellessa.

Bussi starttasi kaksikymmentä vaille yhdeksän Buenos Airesista ja perille päästiin 13 tunnin jälkeen hieman puolikymmenen jälkeen aamulla vain viisi minuut´tia myöhässä aikataulusta. Melkosen tarkkaa touhua vaikka maanteitä pitkin kuljettiin. VR, ota koppi! Istumapaikat muistuttivat lentokoneen ykkösluokkaa täysin vaakatasoon laskeutuvine nojatuoleineen. Heti lähdön jälkeen pelailtiin vähän bingoa ja sen jälkeen tarjoiltiinkin jo pientä suupala viinin kera. Aamukahvit kuului luonnollisesti pakettiin juuri ennen perille saapumista, jotta pitkämatkalaiset olisivat reippaina heti uuteen päivään. Onneksi olimme varautuneet omien eväiden kera, sillä kovempaa nälkää näillä tarjoiluilla ei olisi selättänyt. Kokemuksemme perusteella bussit ovat erittäin mukava tapa taittaa pidempiäkin etappeja ja suosimme varmasti jatkossakin vastaavia vaihtoehtoja.

Lähes sama kuin Onnibussissa istuis.

Eräs asia mitä monesti kaipaa on kunnon suomalainen kotiruoka. Onneksi tähän saatiin helpotusta jo heti ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin Mendozaan. Hostelleissa majoittumisen ehdottomia hyviä puolia on muiden reppumatkaajien tapaaminen sekä mahdollisuus omien sapuskojen kokkailuun. Mitä muuta suomalainen tekisikään ensimmäisen mahdollisuuden tullen kuin perinteistä makaronimössöä! Argentiinan ravintolatarjonta ei muutenkaan ole oikein iskenyt, joten ainakin allekirjoittaneella menee oikein mukavasti kun pääsee itse touhuamaan kyökin puolelle.

JES! Pääs vihdoin tekemään omaa ruokaa.

Alkumetrit Mendozassa vaikuttaa oikein hyvältä ja hostellimme vieraanvaraiselta, joten uskon meidän viihtyvän täällä vallan mainiosti. Mendozasta enemmän seuraavassa jaksossa...

Eiköhän täällä kelpaa oleskella.

Erittäin myöhäinen prologi

Kaiken alkuhässäkän aikana, uohdin täysin edes ohimennen pohjustaa reissuamme ja blogin ajatusta. Idea maailmanympärys matkasta alkoi kehittymään viime vuodenvaihteen aikoihin ja sen jälkeen oli aika laittaa rattaat pyörimään. Päätöksen jälkeen alkoi suunnittelu ja lähinnä selvitys kuinka homman saisi toteutettua ja kaikki ennen reissua huomioon otettavat asiat hoidettua. Eniten päänvaivaa aiheuttavina asioina tulisi olemaan moottoripyörän myynti, työpaikkojen irtisanominen, asunnon tyhjentäminen, loppujen tavaroiden varastoiminen sekä anopeille asiasta kertominen.

Saimme kevään ja kesän aikana hommattua valmiiksi tarvittavat lupalaput ja viisumit tuleviin kohteisiin sekä varattua jo useammat lennot matkan varrelle. Halusimme tehdä muutostamme mahdollsimman helpon, joten koetimme myydä lähes kaiken irtaimiston mitä katon alta löytyi. Tulos yllätti positiivisesti, sillä saimme myytyä kaikki isoimmat huonekalut sohvaa lukuunottamatta, jonka tarkoituksella halusimme säästää. Palautimme vuokra-asunnon avaimet elokuun viimeinen päivä ja olemme siitä lähtien olleet sekä kodittomia että työttömiä. ”Check” - lista tuntui aluksi loputtomalle, mutta niin vain saimme kaikki hoidetuksi mm. matkavakuutuksia, matkavarusteita, rokotuksia, paperisotkuja ja viimehetken hammaskaluston kuntoon laittamista myöten.

• ”Pelottaako kaiken jättäminen ja tyhjän päälle hyppääminen? Mitäs sitten kun tulette takaisin?”

Asioilla on aikasemminkin ollut tapana järjestyä kun siihen on jaksanut uskoa ja luotamme siihen myös tällä kertaa. Mitä, missä ja milloin? Sitä ei vielä tiedetä tarkkaan, mutta ehkä sekin selkiytyy ajan myötä. Toisaalta nyt on hyvää aikaa pohtia tulevaisuuden vaihtoehtoja, sitä kun ei vieläkään tiedä tarkkaan miksi isona oikein haluaa.

Tarkkaa ajankohtaa paluumme emme ole kalenterista valinneet, mutta tämän hetkisen tilanteen mukaan paluu ajoittuisi ensi kesän loppuun. Aikataulu riippuu siitä mitä tuleman pitää Uudessa-Seelannissa, jonne matkaamme tammikuun alkupuolella. Molemmilla on taskussaan working holiday viisumit, jotka oikeuttavat vuoden mittaiseen oleskeluun sekä työntekoon. Tarkoituksena olisi viettää kevät Uudessa-Seelannissa reissaten ja töitä tehden, kartuttaen samalla hieman matkakassaa. Töiden jälkeen suuntaamme näillä näkymin Aasiaan vielä toviksi, mutta muuten loppupään kuvioit ovat vielä täysin auki.

Luin aika paljon reissublogeja suunnittelu vaiheessa, mutta hyvin harvoissa mainittiin mitään budjeteista tai mihin rahaa on mennyt minkäkin verran. Aika vaikeaa on hatusta heittää vuoden mittaiselle matkalle tarkkaa budjettia, joten näistä tiedoista olisi ollut iso apu matkareittiä suunnitellessa. Ymmärrän toki ettei moni halua puhua rahankäytöstään reissuilla, mutta juuri se olisi ollut kaipaaani tieto lukiessani blogeja. Sen taki haluan myös kertoa, kuinka syvälle taskuja täytyi kurkottaa kunkin maan kohdalla ja mihin meillä on mennyt rahaa.

Vuosi on pitkä aika olla erossa perheestä ja ystävistä, joten ajattelin blogin olevan oiva keino kertoa heille, mitä täällä päivien mittaan tapahtuu. Pelkkien viestien ja some-päivityksien kanssa on vaikea kertoa koko matkan kulusta. Vaikka edelliset syyt olivat päällimäisenä ajatuksena tätä aloittaessa, on pakko myöntää että kirjoittelun ohessa itsellenekin jää parempi muistojälki tapahtuneista ja näitä on mukava muistella tekstejä lukien. Toivottavasti joku saa vinkkejä tuleville matkoilleen ja kysymyksiä saa toki esittää mikäli toivoo tarkempia tietoja kohteista. ”Matkailu avartaa ja ruoka yhdistää”.  Koetan pitää näistä opeista jatkossakin kiinni.

Tänään kasvoi taas uusi vuosirengas tähän runkoon. Yllätysaamiainen takapihan terassilla veti hieman sanattomaksi, mutta erittäin onnelliseksi. Näillä eväillä eteenpäin.

The breakfast of champions!

-Hannu Renikainen-